keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Pukinkontin viimeinen matkustaja



Joulusesongin viimeinen tilaus, voikko vuonistamma on viimein saatettu matkalle kohti uutta kotia! Lähes koko viimeyö kuluikin tämän parissa, ajoittaisista epätoivonpurkauksista huolimatta valmistui ja ihan ajallaan.

Tälle oli tarkoitus tehdä hieman erikoisemmat suitset, mutta aikataulu painoi vastaan. Mielestäni tammalle sopi parhaiten turparemmittömät suitset, kuolaimiksi päätyi tavalliset nivelet. Suitset tein taas pitkästä aikaa letittämällä aidosta nahasta. Alunperin oli tarkoitus ohjatkin letittää, mutta kävikin niin ikävästi että nahka loppui kesken. (Mielelläni ostan/vaihdan jos jollain sattuisi olemaan aitonahkaa turhanpanttina!) Ihan nätit noista kuitenkin tuli, yksinkertainen on kaunista. Laitoin vielä extrana hevosen mukaan jouluisen väriset pintelit ja riimunnarun, varmasti tulee uudessa kodissa käyttöä. ;)

Hevoselle taas lisäsin vielä tummennoksia turpaan ja silmiin, mitä en ennen ole vuonohevoselle tehnyt. Keppiheppavuoniksen harja on kuuluisa sen suuritöisyyden vuoksi, siksi näillä on hintaa hieman normaalia hevosta enemmän. Itse joka ikinen kerta vuoniksen harjan tehtyäni vannon ettei ikinä enää, mutta kummasti vaan löydän itseni pystyharjaa näpertelemässä kerta toisensa jälkeen. :-)

Sormet kirjaimellisesti verillä päätän kunnialla vuoden 2013 joulusesongin. Nyt muutaman päivän ansaittu loma näistä vanuaivoista!

- Riina
www.khtmestena.com

1 kommentti: